Ajankäytön hallinta Blogi

Mitä tarkoittaa ajan käyttäminen ”oikein”?

Puhun paljon siitä kuinka tärkeää on käyttää aikansa oikein ja oikeiden asioiden tekemiseen. Miksi tämä on tärkeää ja mitä tällä oikeastaan tarkoitan?

Jokaisen ihmisen vuorokausi on yhtä pitkä. Se, mihin tämän ajan käytät, on omien valintojesi seurausta. Kaikkeen ei aina voi vaikuttaa, mutta hyvin moneen asiaan voi.

Moni yrittäjä ja työntekijä tuskailee saman ongelman kanssa: Aika ei riitä kaikkeen ja päivät venyvät liian pitkiksi. Mutta miksi joku onnistuu silti aina tekemään vaadittavat työt kahdeksassa tunnissa ja pitämään lomalla työsähköpostin kiinni?

Vastaus on, että hän käyttää aikansa oikein.

Määrittele mikä on oikeasti arvoa tuottavaa työtä

Kaikki tekeminen ei tuota arvoa. Oli kysymys sitten palkkatyöstä tai yrittäjyydestä, kulutat luultavasti päivästäsi monta minuuttia – tai jopa tuntia – asioihin, jotka eivät luo arvoa. Jotkut asiat ovat kivoja. Ja me ihmiset olemme mestareita keksimään syitä miksi nämä kivat asiat ovat välttämättömiä. Mutta ne eivät silti tuota arvoa. Ratkaisu on yksinkertainen, mutta kivulias: Älä käytä aikaasi ”kivoihin” asiohin, joilla ei todellisuudessa ole merkitystä tavoitteen saavuttamisen kannalta.

Suunnittele päiväsi ja viikkosi arvoa tuottavan työn ympärille

Kun tiedät mitkä asiat todella luovat arvoa, suunnittele ajankäyttösi näiden asioiden ympärille. Priorisoi näitä kalenterissasi. Mikäli sinulle jää ylimääräistä aikaa, voit täyttää sen niillä kivoilla, arvoa tuottamattomilla asioilla. Mutta luultavasti ylimääräistä aikaa ei jää. Jätä silloin arvoa tuottamattomat asiat tekemättä. Maailma ei kaadu. Yritys ei kaadu. Mutta myöskään sinä et kaadu.

Ole realistinen ja rehellinen ajankäyttösi suhteen

Ajankäytön realistista suunnittelua ei voi painottaa liikaa. Jotta asia avautuisi paremmin, käytän esimerkkinä some-benchmarkingia. Kilpailijoiden seuraaminen ja parhaiden käytäntöjen löytäminen on yrittäjille erittäin tärkeää. Somen vaikutusvaltaa ei pidä aliarvioida. Olen kuitenkin kohdannut yrittäjiä, jotka käyttävät tähän tuntikausia viikossa. Miksi? Vastaus kysymykseen on yleensä aina sama: Minun on tärkeää tietää mitä kilpailijat ja asiakkaat tekevät. Kyllä, olen tästä samaa mieltä. Mutta vaatiiko tämän tiedon saaminen kymmenen tunnin työpanosta viikossa? Ei. Se ei vaadi kuin tunnin, mikäli sinulla on selkeä strategia ja prosessi tämän seurannan tekemiseen. Ole siis realistinen ja rehellinen suunnitellessasi omaa ajankäyttöäsi.

Esittäessäni tämän ajatuksen, kuulen usein vastauksen, joka alkaa sanoilla ”kuulostaa hyvältä, mutta todellisuudessa…” Missä todellisuudessa? Sinä luot itse oman todellisuutesi. On sinun valintasi käytätkö työaikasi arvoa tuottavaan tekemiseen vai näennäiseen kivaan puuhasteluun. Itselleni on selvää kumpi vaihtoehto antaa minulle enemmän tuloksia ja enemmän vapaa-aikaa.

0 comments on “Mitä tarkoittaa ajan käyttäminen ”oikein”?

Jätä kommentti