Ajankäytön hallinta Blogi

Voiko aikaa hallita?

Ajanhallinta. Siitä puhutaan paljon. Puhun siitä itsekin paljon. Voiko aikaa kuitenkaan hallita?

Aikaa on aina yhtä paljon. Sitä ei voi lisätä tai ottaa pois. Aikaa ei voi vangita tai ostaa. Sitä ei voi lahjoa eikä sitä voi varastaa.

Ajanhallinnan sijaan olisikin merkityksellisempää puhua ajankäytön hallinnasta. Koska aikaa on aina tietty määrä, merkitystä on sillä, kuinka tuon vakiomäärän aikaa käyttää.

Ajankäyttö on monelle arka aihe. Siihen liittyy paljon epäonnistumisen ja häpeän tunteita. Ajatus siitä, että on huono ihminen, jos käyttää aikaansa väärin. Mutta mikä on väärää ajankäyttöä? Aikaa ei oikeastaan voi käyttää väärin, sillä ajan mukana ei tule käyttöohjeita.

Kaikki ajankäytön mallit ja ihanteet ovat meidän ihmisten omia keksintöjä. Kuinka usein olet nähnyt esimerkiksi koiran pakottavan itsensä seisomaan, koska on käyttänyt liikaa aikaa makaamiseen?

Mikäli uskot, että on oikea tapa käyttää aikaa, haastan sinut etsimään internetin syövereistä sen ainoan ja oikean, tutkitusti parhaan tavan käyttää aikaa. Jos löysit sen, kokeile sitä. Tuntuuko aika toimivan paremmin, kun käytät sitä oikein?

Tämä kaikki saattaa kuulostaa järjettömältä. Järjetöntä se onkin. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa käyttää aikaa. Ei ole olemassa edes ihmiskohtaista tapaa käyttää aikaa oikein. Ajankäytön tavat muuttuvat. Niiden pitäisi tukea omaa hyvinvointia kussakin elämän tilanteessa ja kullakin elämän osa-alueella. Se mikä toimii töissä, ei aina toimi kotona. Se mikä toimi kymmenen vuotta sitten, ei välttämättä toimi enää.

Itselleen parhaan tavan hallita omaa ajankäyttöä löytää vain kokeilemalla. Kokeileminen voi kuitenkin tuntua siltä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Omat ajatukset voivat olla solmussa, ja ajan rajallisuus saattaa tuntua ahdistavalta. Juuri tästä syystä aloitin aikavalmennuksen. Koska ei ole yhtä oikeaa tapaa. On vain juuri tähän hetkeen ja tilanteeseen paras tapa.

0 comments on “Voiko aikaa hallita?

Jätä kommentti